Muistolaatan paljastus
Luupuveden koulun vanhempainyhdistys yhdessä Luupuveden Nuoriseuran kanssa toteuttivat hankkeen muistolaatan hankkimiseksi sodissa kaatuneitten Luupuveden koulun entisten oppilaiden muistoksi. Kiuruvetisiä kaatui talvisodassa 152, joista luupuvetisiä 50 ja heistä 13 koulun oppilaita 13. Heidän nimensä on kaiverrettu muistolaattaan, joka kiinnitetään Luupuveden koulun eteisaulan seinälle arvokkaalle paikalle. Muistolaattaan tarvittavat varat kerättiin puoliksi kansalaiskeräyksenä ja puoleksi yritysten ja yhdistysten lahjoituksina, myös kaupungilta saatiin avustusta.
- Näiden uhrien ansiosta säilytimme vapautemme ja itsenäisyytemme, sanoi Luupuveden koulun entinen oppilas sotainvalidi Leo Jokelainen muistolaatan paljastustilaisuudessa.
Kunniavartiossa seisoi luupuvetinen Tero Rönkä Kainuun prikaatista. Tilaisuudessa kuultiin myös nykyisten oppilaiden esittämiä isäänmaallisia lauluja ja soittoa sekä veteraani Lauri Tikan Veteraanin iltahuuto